Golfmatka Funchaliin Madeiralle 04.-11.12.1999, osa 2

Osa 1 Osa 2

Seikkailu jatkuu ...

09.12.99 to Vuorossa oli toinen kierros Clube de Golf do Santo da Serrassa. Minibussi tilattiin edellisellä reissulla ja se tuli melko täsmällisesti sovittuna aikana 09.00. Samaan kyytiin tuli muitakin, hollantilainen pariskunta. Matka kesti tunnin. Meillä oli lähtöaika alunperin 10.00, sitten kun kyyti tilattiin, se siirrettiin 10.10:ksi, mutta kun matka kesti hieman odotettua kauemmin, lähtöaika oli 10.20. Sumua oli taas paljon ja välillä tuli vettäkin. Sininen yhdeksikkö piti pelata ensin, mutta vielä hieman ennen lähtöaikaa 1. väylä oli täysin sumun peitossa. Lähdön koittaessa selkeni sen verran, että pystyi rauhassa lyömään, vaikka pallon lentoa ei nähnytkään. Toisella väylällä oli jo paljon selkeämpää. Puolivälissä jäi hieman aikaa - onneksi, koska satoi hieman ja sumu oli taas vallannut kentän. Kun sitten lähdimme ensimmäistä kertaa punaiselle yhdeksikölle, oli 1. väylä aivan sumun peitossa. Arviolta lyötiin täysillä ja kumma kyllä, pallot löytyivät. Toiselle lyönnille oli jo taas seljennyt. Sitten olikin todellinen shokkiväylä. Sumua oli melko paljon ja se vääristi matkoja. Tiiauspaikan ja väylän välinen rotko näytti mahdottoman pitkältä. Lyönnit kuitenkin onnistuivat ja pallot saatiin 150 metrisen rotkon yli väylälle. Samanlaisia rotkoväyliä tuli sitten jatkossakin.

Santo da Serra 09.12.1999

Santo da Serran golfklubin baarissa on satoja bägilätkiä ja nyt Ruukkigolfinkin - reunimmaisena vasemmalla.

Punaisen lenkin 3. väylä kiertää syvää rotkoa, jota on syytä varoa. Oikomista kannattaa harkita tarkasti.

4. väylä on par-3, jossa lyödään rotkon yli n. 150 metriä. Pitkäksikään ei kannata vetää, sillä griinin takana on jyrkänne.

Antin vuoro yrittää osua griiniin. Todella upea maisema on tälläkin väylällä vähän joka suuntaan.

Naiset pääsevät vähän helpommalla, mutta rotkon ylitys on heilläkin ohjelmassa. Oikealta voi kyllä kiertääkin.

6. griini ja takana näkyy 3. väylä. Vuoretkin näyttävät upeilta, kun aurinko paistaa sopivasta suunnasta.

4. väylä on par 3, matkaa oli senhetkiseltä keltaiselta tiiltä 180 metriä, rotko loppui 20 metriä ennen greeniä. Oikealta oli kuitenkin mahdollista kiertää. Tästä avautui kome näkymä merelle. Ponta de São Lourençon niemi ja Porto Santon saari näkyivät komeasti, kun aurinkokin taas pilkahteli. Loppumatka olikin sitten pelkkää nousua takaisin klubitalolle.

Hieno yhdeksikkö ja koko kenttä. Tätä kenttää voi suositella useammille peleille vaikka onkin kauempana, mutta Palheirokin on koettava. Palheirossa on hieman enemmän pelaajia. Heikompikuntoisen kannattaa ottaa auto kummallekin kentälle, sen verran on mäkistä.

Santo da Serra 09.12.1999

7. tii ja par-5. Klubi näkyy horisontissa mäellä puiden takana. Kenttä oli hyvässä kunnossa.

Punaisen ysin 2. väylällä on myös melkoinen rotko ylitettävänä. Sumu hämäsi matkan näyttämään paljon pidemmältä.

9. väylä on koko matkan ylämäkeä, joka vie viimeisetkin voimat. Onneksi klubitalo on hyvin lähellä.

Vielä kerran tämä satumainen näköala Santo da Serran klubilta. Auto ei tällä kentällä ole aivan turha kapine.

Minibussimme lähdössä takaisin Funchaliin kierroksen jälkeen. Kyyti oli ilmainen eli sisältyi greenfeen hintaan.

Huoneemme Vila Ramosissa oli aivan viihtyisä ja TV:n 25 kanavaa tarjosivat riittävästi katsottavaa.


10.12.99 pe Aamun kävelylenkillä käytiin Vinhos Barbeiton viinitehtaalla maistelemassa ja ostamassa paikallista Madeira-viiniä.

Funchal 10.12.1999

Viinitehdaskin löytyi aivan hotellialueelta Funchalista.

Siellä maisteltiin madeiraa ja ostettiikin pullot.

Hotel Vila Ramos on tyylikäs ja poikkeaa väriltään muista.

14.15 lähdettiin Aurinkomatkojen järjestämälle retkelle Nunnalaaksoon. Kun kaikki ihmiset oli keräilty eri hotelleista ja ajettiin hieman ylöspäin, pysähdyttiin ensimmäiselle näköalapaikalle Pico dos Barcelos ihailemaan Funchalia. Aivan pysähdyspaikan vieressä oli yksi saaren radioasemista, Estação Rádio de Madeira, joka lähettää taajuudella 1485 kHz. Sitä ei ole tiettävästi kuultu Suomessa. Muita radioasemia ei tunnistettu, mutta siellä on 3 keskiaaltoasemaa ja lukuisa joukko FM-asemia.

Pico dos Barcelos 10.12.1999

Pico dos Barcelos ja näkymä Funchaliin on komea, vaikka korkeutta onkin vain 335 metriä.

Maisema on vehreä ja kukat piristävät kaikkialla. Pilvet juuttuvat kiinni vuoriin.

Turistikrääsää myytiin myös tällä näköalapaikalla. Rouvat eivät ehtineet näköaloja ihailla.

Näköalapaikalta jatkettiin mutkikasta ja välillä todella kapeata ja jyrkkäseinämäistä tietä yli kilometrin korkeuteen Eira do Serradon näköalapaikalle aivan Nunnalaakson, Curral das Freiras, yläpuolelle. Sieltä pystyi ottamaan kylän katoista komeita kuvia. Curral das Freirasissa käytiin maistelemassa ja ostelemassa paikallista kirsikkaviiniä. Viereisessä ravintolassa otettiin oluet ja muutaman sanan suomeakin osaava tarjoilija maistatti ja myi meille Eucalyptus-likööriä. Paluumatka tehtiin samaa tietä monien katsellessa vain bussin lattiaa.

Curral das Feiras 10.12.1999

Curral das Feiras eli Nunnalaakso nähtynä 300 - 400 metriä korkeammalta Eira do Serradosta.

Tie Nunnalaaksoon johtaa melkein suoraan alaspäin näköalapaikasta, monien mutkien kautta.

Laaksoon johtaa suora polkukin pitkin rinnettä, mutta eipä juuri houkutellut. Näköala oli kuitenkin mahtava.

Tie on tehty osittain aivan pystysuoraan kallionseinämään. Onneksi liikenne ei ole kova.

Laaksossa ollaan kuin herran kukkarossa. Hyvännäköisiä taloja on paljon.

Tämä paikallisen ravintolan tarjoilija osasi hiukan suomea ja halusi oppia lisääkin.

Tästä menee polku Eira do Serradon näköalapaikalle. Hiki saattaisi tulla.

Kylää ympäröivät vuoret joka puolella ja on ollut aikoinaan hyvä turvapaikka nunnille.

Viimeistä iltaa Funchalin jouluvaloissa ennen paluuta Suomeen jouluhässäkkään.

Hotellissa oli illalla pieni tilaisuus, jossa maisteltiin jälleen madeiraa ja syötiin suolapähkinöitä. Siellä tavattiin golfaripariskunta Riitta ja Leif Åkerfelt, joiden kotikenttä on Ruukkigolf kuten meidänkin. Ei sitä vielä näköjään kaikkia ruukkilaisia tunne, mutta koko ajan enemmän. Ilta menikin sitten ostosten ja pakkailun merkeissä.


11.12.99 la Viimeinen aamu ja aika valmistautua kotimatkaan. Kiirettä ei kuitenkaan ollut, joten lähdimme Päivin kanssa vielä kaupungille kukkia ostamaan. Kirkon vierellä olevilta kukkamummoilta kukat saatiin halvemmalla kuin kauppahallista olisi saanut.

Huoneet ja matkatavarat luovutettiin 12.00, jonka jälkeen käytiin vielä haukkaamassa munakkaat Sun City-baarissa. Bussimatka kentälle alkoi 14.15. Kentällä lähtöselvitys sujui erittäin nopeasti eikä ruuhkaa ollut. Finnairin konekin tuli taas etuajassa. Lentoasemalla ei ollut enää paljon ostettavaa, kun tax-freesysteemikin on poistunut EU:n sisällä. Kone lähti hieman ennen aikojaan ja suora lento Helsinkiin sujui mukavasti. Perillä oltiin 23.45, 20 minuuttia ennen aikataulun mukaista tuloaikaa. Tavaratkin löytyivät kaikki kukkia myöten ja kotona oltiin 185 markan taksimatkan jälkeen 01.00 (12.12.).

Funchal 11.12.1999

Kadulta ostettiin Strelizia-kukkia kotiinviemisiksi.

Kotimatka alkaa ja Finnairin kone jo odottelee kentällä.

Kenttää on jatkettu meren päälle, joten sinne on nykyisin helpompi laskeutua.


Porukkamme on varmasti tyytyväinen matkaan. Ilmat olivat hyvät, lämmintä riitti ja maisemat todella hienot. Golfkentät olivat mukavia ja pelikin sujui ihan kohtuullisesti. Ruoka on hieman halvempaa kuin Suomessa, mutta taksilla ajo hyvin paljon halvempaa. Paikkaa voimme suositella kaikille.

AIHEESEEN LIITTYVÄT LINKIT

Aurinkomatkat järjesti matkan hyvin. Sivulla on tietoja kohteista, hinnoista, pika lähdöistä ym.

Madeira-web antaa runsaasti tietoa Madeiralle matkaaville.

Madeira-holiday Information antaa myös runsaasti tietoa Madeiralle matkaaville, mm. säästä ja lennoista.

Madeira-holidays antaa edellisten tapaan runsaasti tietoa Madeiralle matkaaville, mm. hotelleista.

Bam Jam - Pictures of Madeira antaa samoin tietoa Madeiralle matkaaville, mm. kuvin eri aiheista.

Madeira wine on tuttu kaikille Madeiralla ennen vierailemattomillekin. Tässä on oiva opas hieman syvemmälle Madeira-viinin syövereihin.

Madeira-golf kertoo Madeiran golfkentistä melkein kaikki tärkeimmät tiedot.

Ingles - Menu Principal Madeira Golf antaa tärkeimmät tiedot Madeiran golfista ja kentistä melko tarkat esittelysivut, joista selviävät myös hinnat, tosin osittain vanhentuneet.

1. OSAAN MADEIRAN REISSUA
GOLFMATKASIVULLE KOTISIVULLE

[matkailu]

Päivitetty viimeksi
02.01.2006
Copyright © 1999 - 2015
Esa Hänninen
ejh@diccons.com